maanantai 24. heinäkuuta 2017

Talouskuri ja sen toimivuus

Suomen taloudella menee ainakin bruttokansantuotteella mitattuna paremmin kuin vuosiin. Suomen Pankki hinasi kesäkuussa kasvuennusteen vuodelle 2017 2,1 %:in ja Valtiovarainministeriö nokitti hieman myöhemmin nostamalla omaa ennustettaan 2,4 %:in samalla kun Tilastokeskus puolestaan korjasi vuoden 2016 laskelmaansa tapahtuneelle kasvulle 1,4 %:sta 1,9 %:in. Ennusteiden keskiarvot tuleville vuosille (2018 ennuste 1,67 %, 2019 ennuste 1,27 %) näyttävät taas jo selkeäasti heikommilta, mutta kuitenkin toki paremmilta kuin nolla- tai miinusmerkkiset luvut vuosilta 2012-2015.[1] Tämä oletettavasti todistaa, että sekä tämän että edellisen hallituksen harjoittama leikkaus- ja sopeutuspolitiikka oli sittenkin järkevämpi ratkaisu kuin esimerkiksi talouden elvyttäminen.

No, tarkastellaanpa asiaa ensin ihan leikkaajien omien lukujen ja logiikan valossa. Talousteoreettisesti Suomen leikkauspolitiikka nojaa ns. yleisen tasapainon malleihin, mikä yksinkertaistaen tässä tapauksessa tarkoittaa käytännön puolella sitä, että Valtionvarainministeriössä tai Suomen Pankissa syötetään toimintaskenaarioita asialle omistettuun tietokonejärjestelmään, joka ennaltaohjelmoitujen matemaattisten kaavojen pohjalta laskee kuinka erilaiset muutokset vaikuttavat pitkällä aikavälillä talouteen. Suomen Pankin käyttämä yleisen tasapainon mallia pyörittävä tietokonejärjestelmä on nimeltään Aino ja Valtiovarainministeriön vastaava Kooma, joista jälkimmäisestä Helsingin Sanomat itse asiassa julkaisi kohtuullisen hyvän artikkelin viime vuoden lopulla.[2] Kuten artikkelissa esitettyjen käyrien valossa näkyy, niin Kooma todellakin näyttää ennustavan leikkausten johtavan esimerkiksi BKT:ssa prosentuaalisesti nopeimpaan kasvuun jo vuosien 2021-2022 tienoilla:

Jostain syystä Helsingin Sanomat ei kuitenkaan julkaissut käyrää, joka kertoo eri vaihtoehtojen suhteesta bruttokansantuotteeseen kokonaisuudessaan (ei siis pelkästään prosentuaaliseen kasvuun), joten laitetaanpa se tähän:
Lähde[3]
Kuten näkyy, niin leikkauspolitiikka lyö aloituksessa sellaisen lommon bruttokansantuotteeseen, että suhteessa BKT:n kokonaisuuteen, sitä toimittamalla ei ole elvytystä saatu kiinni edes 2020-luvun lopussa, vaan käyrät leikkaavat itse asiassa vasta vuonna 2034. En ota kantaa siihen, miksi Helsingin Sanomat ei tätä erittäin olennaista kaaviota jutussaan tuonut ilmi, mutta kaikille lienee selvää, miksi poliitikot ja leikkauspolitiikan muut äänitorvet eivät sitä näytä: yksikään selväjärkinen ei kuvittele, ettei globaalissa taloudessa tapahtuisi uutta shokkia ennen vuotta 2034, eli siis sellaista shokkia, joka heittää Kooman pitkän ajan ennustukset taas romukoppaan. Näin siis erityisesti nykyjärjestelmässä, jossa sääntelyn purkamisen aloittamisen jälkeen 1970-80 luvuilla talousromahduksia on tapahtunut kerran noin 10-15 vuodessa.

Leikkauspolitiikka ei siis näytä erityisen toimivalta edes sen omien olettamusten valossa. Koska osa olettamuksista on kuitenkin äärimmäisen kyseenalaisia, niin tarkastellaanpa seuraavaksi hieman niitä. Eräs olennaisimmista on yleisen tasapainon mallien suosima ricardolainen ekvivalenssi, joka normaalin talousjargonin mukaisesti kuulostaa hienommalta kuin mitä on. Ricardolaisen ekvivalenssin mukaan elvytys ei toimi, koska jos valtio yrittää lisätä kysyntää kasvattamalla omaa kulutustaan, niin kuluttajat puolestaan vähentävät omaa kulutustaan vastaavasti, koska he ennakoivat valtion menojen kasvun johtavan verotuksen nousuun tulevaisuudessa. Mitä tämä suomeksi sanottuna tarkoittaa, on että esimerkiksi tehdessään päätöstä uuden auton ostamisesta kansalaista ei kiinnosta niinkään se onko hänellä työpaikkaa ensi viikolla (joka saattaa lähteä alta leikkausten, laman ja alhaisen kysynnän seurauksena), vaan se mikä on valtion budjetin alijäämä ja mahdollinen veroprosentti kymmenen vuoden päästä. Tietenkin tämä on täysin pähkähullu oletus ihmisten käyttäytymisestä, eikä sille ole mitään empiiristä perustaa, mutta tämä ei estä sitä olemasta yksi olennaisia teorettisia lähtökohtia, joilla vallitsevia talouslinjauksia perustellaan.

Yleisen tasapainon mallien ongelmat liittyvätkin usein kyseenalaisiin oletuksiin ihmisten käyttäytymisestä ja ominaisuuksista (esim. kaikki toimijat markkinoilla ovat yhtä hyvin informoituja, toimijat markkinoilla tekevät päätöksiä rationaalisesti, eivät irrationaalisen laumakäyttäytymisen mukana, jne.), mutta Koomaan ja Ainoon on mahdollisesti suomalaisena erikoisuutena jätetty mukaan ylimääräisiä epäkohtia, joita ei siellä tarvitsisi olla. Kuten Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta toteaa Koomasta ja Ainosta Helsingin Sanomien artikkelissa: "Nollakorkoympäristöä ja hystereesiä ei huomioida mitenkään" (hystereesi tarkoittaa tilapäishäiriön muuttumista pysyväksi, eli esim. leikkauksista johtuvan pitkittyvän työttömyyden seurauksena paluu työelämään muuttuu koko ajan vaikeammaksi). Näin ollen on kohtuullista odottaa, että BKT:en kohdistuvan suoran haukkauksen lisäksi leikkauspolitiikka ei todennäköisesti tuo lupaamiaan kasvulukuja tulevaisuudessa, koska esim. hystereesin vaikutuksia ei siis ole mallinnettu käytettyihin ennustusvälineisiin. Toisaalta elvytys politiikan kustannukset puolestaan on yliarviotu, sillä nollakorkoympäristöä ei ole huomioitu. Yleisen tasapainon malleihin nojaavat tietokoneohjelmat voivat matemaattisuudessaan näyttää kovin objektiivisilta, mutta jos niiden laskukaavoihin on ohjelmoitu perättömiä oletuksia ja toisaalta jätetty ohjelmoimatta olennaisia muuttujia, on vaikea nähdä kuinka Kooma tai Aino pystyisivät tuottamaan edes potentiaalisesti luotettavaa tietoa nykymuodossaan. Melkein heräisi epäilys, että halutut tulokset on itse asiassa asetettu ensin ja sen perusteella sitten ohjelmoitu sopivat muuttujat, jotka näitä tuloksia tuottavat. Melkein.

Todettakoon loppuun vielä, että leikkausten ja sopeutuksen aiheuttama lovi BKT:en ei ole hypoteesi, vaan nähtävissä empiirisessä aineistossa. Euro-alueella harjoitettiin pääasiassa elvyttävää talouspolitiikkaa lyhyesti vuosien 2008-2010 välillä, mikä pätee myös Suomeen, kun Vanhasen II hallitus teki suunnitelluista verokevennyksistä pysyviä muuttaen ne talouden alamäessä elvytykseksi. Vuoden 2010 jälkeen sekä Euro-alue että Suomi sen mukana lopettivat elvytyksen siirtyen puolestaan kiristävään talouspolitiikkaan, minkä seuraukset Suomen kohdalla näkyvät alla olevasta kuviosta (Euro-alueen oma kuvio on vastaavanlainen):
Lähde[4]
Kuten näkyy, elvytyksen seurauksena kasvu lähti hyvin nopeasti käyntiin 2007-2008 romahduksen jäljiltä, mutta kiristyspolitiikan vaikutuksesta sittemmin taantui vähintään yhtä nopeasti vuoden 2011 jälkeen. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, on että harjoitettu politiikka on maksanut Suomen valtiolle ja sen kansalaisille miljardeja euroja menetetyn kasvun kautta. Ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin seurata kuinka puolueet ja henkilöt, jotka ovat ajaneet näitä linjauksia pystyvät edelleen esittämään varsin onnistuneesti itseään vastuullisina talouden pitäjinä. Uusiosanaston maailmassa miljardien viskominen viemäriin on siis kääntynyt vastuullisuudeksi.


[1] http://www.is.fi/yritykset/talouden-tunnusluvut/
[2] http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004875641.html
[3] https://www.uutistamo.fi/leikkauspolitiikka-kantaa-hedelmaa-ehka-jo-vuonna-2034/
[4] http://www.findikaattori.fi/en/3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti